tiistai 1. tammikuuta 2013

Kalenteriin täytettä

Piti gradua kirjoittaa (jos vaikka tänä vuonna  jo viimeistelisin aikaa sitten aloitetut opinnot...) ja aikani sitä pakerrettua iski väsymys. Niinpä päätin etsiä kevään päivämääriä kalenteriin merkittäväksi ja mieltä piristämään.

5.-7.4. Piha&Puutarha, Turku
11.-14.4. Kevätpuutarha, Helsinki
27.-28.4.  Markki, Seinäjoki
25.-26.5. Kukkamessut, Uusikaupunki

Jos tänä vuonna kävisin vaikkapa Seinäjoella vaihteeksi messuilla pyörähtämässä. Tosin viime talvena siellä työkeikalla käydessäni totesin, että yksi väärä kääntyminen voi aiheuttaa ongelmia ko. kaupungista poispääsyssä. Aikani pyörittyäni löysin kuin löysinkin oikean tien ja pääsin kotoiseen Keski-Suomeen. Puolensa olisi julkisten liikennevälineiden käyttämisessä, mutta kun riittävän sivussa asuu, niin nekin mahdollisuudet ovat lähes olemattomat. Ihan äkkiä ei tullut Youtubesta Seinäjoelle lähtemisestä kertovia lauluja,  joten tässä vallan mukava käännöskipale vaikkapa Helsinkiin suuntaaville.






Ja pitäähän sitä jokin väriäkin tuova kuva laittaa.

2 kommenttia:

  1. Lykkyä tuohon gradun tekoon! Mielestäni ei ollut niitä kaikkein mukavimpia puuhia...Minkä alan gradua teet?

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Ei kait se gradu muuta vaadi kuin istumista, lukemista ja sitkeyttä. Ainakin aiemman kokemuksen perusteella. Nyt teen yrittäjyyden maisteriopintoja eli KTM-tutkinto alkaa olemaan loppusuoralla.

    VastaaPoista