torstai 28. heinäkuuta 2011

Väriläiskiä


Villiintyneessä angervopensaikoissa näkyy jokin köynnöskin viihtyvän. Kivasti tuo kukkii valkoisin kukin, joskaan en vielä tiedä mikä kasvi mahtaa olla. 

Keväällä tyttären leikkimökin kohdilta alkoi puskemaan vihreää lehteä esiin. Ajattelin ensin äitini istuttaneen tämänkin tyttären kanssa viime syksynä, mutta eipähän hän sitä tunnustanut. Noh, kivasti kukkiva päivänlilja sieltä sitten esiin nousi. Vähän suunnittelin tuota jakavani ja ehkä toiseen paikkaan siirtäväni. Tai sitten tuohon ympärille teen isomman istutuksen päivänliljoista ja värililjoista. Paikka on ison koivun lähistöllä ja tuon koivun ympäristö pitäisi sekin siistiä. Haaveissa (niissä monissa monituisissa) siintää tehdä siihen istuskelupaikka. Lähistölle kun on tulossa muutenkin toimintaa.... Mutta siitä vähän myöhemmin lisää.... 


Keväällä äitini laittoi matkaani saamansa jaloruusun taimen. Lajikkeen nimi on matkalla jo kadonnut. Mielenkiintoinen oranssinpunainen sävy tässä on. Kuvaaminen oli hiukan hankalaa, sävystä johtuen kuvassa näkyi usein vain punaisia läiskiä eivätkä yksityiskohdat kunnolla erottuneet. 


Viime syksynä päähänpistona (niin kuin koko puutarhasuunnittelu muutenkin minulla....) hankitut syyshortensiat ovat kasvaneet kevään leikkauksen jälkeen mukavasti. Olen ajatellut antaa noiden kasvaa melko isoiksi pensaiksi. Ja tahdon paljon, paljon, paljon kukintoja kumpaankin pensaaseen. 


Kevään messuilta ostin jaloangervoja, jotka laitoin hyvissä ajoin esikasvatukseen. Nehän ottivat melkoisen vauhtilähdön kasvuun. Siippani istutti nämä ilmeisen syvään, mistä tuskin on ainakaan haittaa talvehtimista ajatellen. Mutta noista ruusun aluista taitaa kyllä olla hieman haittaa... Olen niitä jo kertaalleen kitkenyt ja silti niitä koko ajan puskee esiin. Itse asiassa niitä nousee joka puolella pihaa, välillä tuntuu, että nurmen voi korvata ruusun aluilla. Sitkeitä ovat.

7 kommenttia:

  1. Vaikka tuo köynnöksen kukka onkin nätti, niin koko kasvi kannattaisi yrittää hävittää mahdollisimman tarkkaan.

    Se on elämänlanka, eli karhunköynnös ja se on todella paha leviämään ja jos sen antaa levitä, niin ajanmittaan se tukehduttaa kaikki muut kasvit.

    VastaaPoista
  2. Niinpä tietysti. Noh, kyytiä tuo pensas oheiskasveineen saakin, kun joudumme kaataamaan keskellä olevan lahon koivun ennenkuin se on vaaka-asennossa väärässä paikassa, kuten talon päällä.

    VastaaPoista
  3. Rupesin heti itsekin kommentoimaan että elämänlanka on. Sitä oli meidänkin pihalla. Taisi toivottavasti kadota kun vähän kaivurilla mylläiltiin. Jatkanpa blogisi lueskelua, eka kerran nyt tänne löysin.

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa Multasormi lukemaan! Taitamaton tunari tällä palstalla touhuaa, visioita on enemmän kuin kykyä :). Mutta tekemällä oppii, jos ei muuten niin kantapään kautta :)

    VastaaPoista
  5. Pompsahdin blogiisi kun tuo etusivun kukkavene veti niin mukanaan, ai kuinka kaunis se on :)
    Tulenpahan toistekin, täällä hyvin viihtyy.

    Hmm, sulle pääsee kommentoimaan näköjään vaan kirjautumalla johonkin, joten kirjaudun nyt bloggeriin mutta siellä oleva blogini ei ole käytössä vaan oikea osoite on: http://pirkko.vuodatus.net/

    VastaaPoista
  6. Elämäni matkat: kiitos kaunis kehuista. Tuolta vene näytti vuosi sitten, oli melkeinpä ainoa paikka johon remontin keskellä kukkia sain laitettua, joten se sitten olikin vallan runsas. Ja tervetuloa lukemaan! :)

    VastaaPoista
  7. Samat sanat karhuköynnöksestä! Se on kauhea leviämään. Se on tukahduttanut multa yhden kukkapenkin ihan täysin kun se kiipeää ja kiipeää. Tuo venekukkamaa on kiva!

    VastaaPoista